fbpx

Pin-up-kuvaajana olen tavannut valtavan määrän kameraa jännittäviä naisia. Sellaisia naisia, jotka syvällä sielunsa sopukoissa toivovat, että heistä saisi otettua kauniin kuvan. Sellaisen, joka näyttäisi upealta myös oman kriittisen katseen alla. Ja samalla he ovat epäilleet sitä, ja olleet vähän epävarmoja asiasta.

Silti he ovat uskaltaneet ottaa riskin, ja tulla kuvattavakseni.

Se “riski” on kannattanut joka kerta. Parasta minun työssäni on se kohta, kun olen saanut asiakkaan stailattua. Hänellä on upea kampaus ja kaunis meikki, ja yllään seksikkäät vaatteet. Sen jälkeen tulee se hetki, kun on aika kaivaa kamera esiin. Usein asiakas jäätyy siinä kohtaa ja sanoo, ettei tiedä yhtään, mitä hänen pitäisi tehdä.

Kun olet minun kanssani kuvattavana, sinun ei travitsekaan tietää sitä. Minulla on tietty hyväksi todettu kaava, jonka kumaan johdatan kuvaustilanteen läpi.

Aloitamme perusposeerauksella. Näiden kuvien ei ole tarkoitus olla niitä kuvia, jotka asiakas itselleen kuvaussetistä valitsee (vaikka joskus ne ovatkin). Niiden tarkoitus on saada asiakas rentoutumaan ja näkemään, että hei tästähän tuleekin hyvä, vaikka luulin ensin etten osaakaan.

Tämä kohta on se minun lempparikohtani kuvauksissa. Kun olen saanut valot kohdilleen ja otan muutaman kuvan ja näytän asiakkaalle tietyssä kohtaa, että miltä kuvat näyttää. Se ilme, jonka näen asiakkaan kasvoilla, kun hän näkee oman kuvansa kameran ruudulta, se on parasta mitä tiedän. Ja ne sanat: “Oho, olenko tuossa minä?” tai vaan “Wau!”. Ja tämä on nähty niiiiin moneen kertaan juuri sellaisten naisten kanssa, jotka ovat tullessaan sanoneet, ettei heistä saa hyvää kuvaa otettua.

Kuvauksissa kuvaamme rauhassa erilaisia poseerauksia, ja aina välillä näytän asiakkaalle mitä saamme aikaan. Näin syntyy luottamuksellinen suhde välillemme. Asiakas luottaa siihen, että minä osaan ohjata häntä niin, että hän näyttää kuvassa tyrmäävän upealta. Hän rentoutuu eikä ajattele enää, että ei osaa. Näkyyhän se kameran ruudulta, että hän osaa. Ja lopulta hänellä on valinnan vaikeus, kun hyviä kuvia on niin monta mistä valita.

Mutta mitäs sitten, kun paikalla ei olekaan ammattikuvaajaa sinua ohjaamassa? Entä, kun ammattikuvaaja ei osaakaan ohjata sinua? Tai kun kameran takana ei ole ammattilainen? Kun joudut itse asettamaan itsesi kuvaan, eikä kukaan näytä sinulle mitä tehdä?

Ensinnäkin haluan sanoa sinulle, että jos sinä ajattelet, ettei sinusta saa hyvää kuvaa, niin se ei ole totta. Meistä kaikista saa. Ei ole sinun syysi, että sinulle ei ole opetettu sitä, miten sinun kannattaa asetella itsesi kuvaan. Sehän on vähän sama kun sinut laitettaisiin italiankielen kokeisiin ilman, että kukaan on opettanut sinulle italiaa. Onko se sinun syysi, jos siitä ei pääse läpi?

Siksi haluan sinulle tarjota tässä kolme simppeliä vinkkiä avuksesi, joita voit kokeilla seuraavan kerran, kun kameran linssi lähestyy sinua uhkaavasti.

  1. Rentoudu.

    Rentous tulee usein myös harjoittelun ja kokemuksen kautta, eli mitä enemmän olet kuvattavana, sitä vähemmän sitä jännität. Jännitys näkyy aina kuvissa, ja siksi jos koet että epäonnistut kuvissa, se luultavasti johtuu siitä, että jännität kuvaustilannetta ja jännitys näkyy kuvassa. Mutta rentoutuminen on usein helpommin sanottu kuin tehty. Mieti siis jo etukäteen mikä on sinulle luontainen tapa rentoutua? Hengittele syvään sisään ja ulos muutaman kerran, ravistele käsiä ja jalkoja jos se sopii tilanteeseen, tai luo itsellesi voimalause, jonka toistaminen auttaa sinua taltuttamaan jännityksen. Myös kontaktin ottaminen kuvaajaan saa usein rentoutumaan ja saat muuta ajateltavaa kuin pelkän kuvan ottamisen. Ennen kaikkea rentous tulee kokemuksen kautta, joten paras tapa rentoutua on harjoitella kuvaustilanteita etukäteen, jolloin saat siihen sisäistä varmuutta.

  2. Hymyile.

    Vie hymy ihan silmiin asti. Hymyilevä ihminen on aika kaunis ja viehättävä. Kun hymy on silmissäsi asti, näytät automaattisesti rennolta, sillä aito hymy ja ilon energia tulee vain, kun olet aidosti rentoutunut.

  3. Harjoittele kuvaustilannetta etukäteen.

    Kameran kanssa pääset parhaiten sinuksi, kun saat kokemusta kuvattavana olemisesta. Voit harjoitella sitä turvallisesti itseksesi. Järjestä itsellesi hauskoja kuvaushetkiä, joissa rentoudut, kaadat ehkä itsellesi lasin proseccoa, laitat kauniisti meikkiä ja kiharrat tukkaasi, laitat kivat vaatteet yllesi ja laitat kameran itselaukaisimen päälle. Tee erilaisia poseerauksia ja katso, miltä ne näyttää kamerassa. Näin opit näkemään itsesi kameran kautta ja testaamaan, mikä toimii ja mikä ei. Muista, ettet ole ankara itsellesi: kuvat eivät määritä sinun arvoasi eikä kauneuttasi, ne vaan antavat palautetta siitä, mikä sinun kohdallasi toimii kameran edessä ja mitä kannatta välttää. Tällä tavalla minä opettelin aikanaan poseeraamaan itse. Keräsin myös itselleni koneelleni valtavan määrän pin-up-kuvia inspiraatiokseni, ja hain niistä mallia. Analysoin niitä ja katsoin mikä mielestäni toimii ja mikä ei. Ja koitin toistaa omiin kuviini niitä mitkä toimivat, parhaani mukaan. Se oli hidasta ja vei vuosia aikaa, koska kukaan ei opettanut, ja tein paljon virheitä, Mutta tuli sieltä kivojakin kuvia (joita en kylläkään julkaissut mihinkään), ja minulla oli tosi hauskaa. Ja vuosien aikana opin poseeraamaan niin, että lopulta osasin myös ohjata malleja omissa kuvissani.

Jos sinä haluat itsellesi nopeamman tien, minulla on tarjota sinulle siihen loistava ratkaisu. Opit siinä sen saman, mitä opit poseerauksesta minun kuvattavanani olemisessa, mutta voit harjoitella itse ja omassa rauhassasi, missä ja milloin sinulle sopii. Saat minut opettajaksesi, eikä sinun tarvitse nähdä samaa vaivaa, minkä minä tein.

Sen nimi on Pose Like a Pro -verkkokurssi.

Tälle verkkokurssille olen tiivistänyt kaiken sen osaamiseni, jonka olen kerryttänyt vuosien aikana kameran molemmilla puolilla. Kurssilla opit:

  • Miten asettelet vartalosi kuvaan niin, että sen parhaat puolet tulevat esiin
  • Mikä on pin-up-silhuetti ja miten sen teet kuvassa
  • Perusposeeraukset kameran edessä
  • Kuinka asettelet kädet kuvaan luontevasti
  • Kuinka asettelet jalat kuvaan eri asennoissa
  • Useita erilaisia poseerauksia seisten, tuolilla istuen sekä maaten

Tämä verkkokurssi säästää sinulta paljon aikaa ja vaivaa, kun sinulla on suoraan ohjeet siihen ,miten harjoitella niin, että onnistut.

Saat suoran ohituskaistan onnistuneisiin kuviin, kun sinun ei tarvitse tehdä virheitä, vaan voit keskittyä suoraan poseerauksiin, jotka toimivat joka kerta. Pian se olet sinä, joka jaat omia upeita kuviasi somessa muiden ihailtavaksi!

Haluatko kokea sen tunteen? Klikkaa alta olevaa linkkiä, lue lisää ja tule mukaan Pose Like a Pro -kurssille!

Pose Like a Pro

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.