Rakkaus

Rakkaus. Piste.

Edellisessä blogikirjoituksessani kirjoitin siitä, miltä minusta on tuntunut jo pitkän aikaa tässä pitkässä, tiiviissä ja merkityksellisessä parisuhteessa. Olin jo täysin valmistautunut antamaan periksi, luovuttamaan ja elämään lopun elämääni yksin. Olin masentunut, epätoivoinen, yksinäinenkin. En ollut juuri koskaan yksin, mutta tiedättehän, että toisen ihmisen seurassakin voi olla yksinäinen. Olin todellakin elänyt monta kriisiä läpi ja yrittänyt taiteilla työn ja kotiarjen, harrastusten ja parisuhteen sekä satunnaisten, ennakoimattomien sairastumisten keskellä. Sitä uupumuksen määrää on vaikea sanoin kuvailla. Syvä kuoppa, uskomaton kuilu, jonka reunalta olin pudonnut jo aikaa sitten, eikä minkäänlaista mahdollisuutta tilanteen korjaamiseen enää ollut näköpiirissä. Aloin kyseenalaistaa osaamiseni, ammattitaitoni, ystävyyssuhteeni ja kaiken sen, mikä oli ollut minulle ikään kuin itsestään selvää. Parisuhteeni kuului niihin asioihin myös. Koin, etten ollut tärkeä toiselle, mutta samalla itse laiminlöin kumppaniani ja etäännytin meitä toisistamme.

Poseerauskurssilta

Aloin kuitenkin taistella. Ensin taistelin itseni puolesta. Omanarvontuntoni, itsevarmuuteni ja omien tarpeitteni puolesta tein enemmän kuin koskaan ennen. Syvän itseinhon ja –säälin jälkeen tajusin, ettei kukaan tule apuun, ellen itse itseäni pelasta. Tein muutoksia elämääni, aloin uudelleen nauttia elämän pienistä, yksittäisistä onnenhetkistä ja vaikkapa vain vastaantulijan hymystä, linnunlaulusta tai vehreästä Suomen kesästä. Ajattelin positiivisia asioita, yritin todella ja annoin myös ystävieni tukea ja auttaa. Päästin viimein muita ihmisiä lähelleni, ja yhtäkkiä sen henkisen suojamuurin läpi alkoi päästä jo ennestään läheisiä ja myös uusia ystäviä löytyi rakkaan pin-up –harrastukseni parista. Tajusin, että minullakin on arvoa, enkä koskaan saisi päästää itseäni vajoamaan niin syvälle negatiivisten energiasyöppöjen ja masennuksen valtaan. Aloin nousta kuilun seinää vähitellen, kunnes tajusin palanneeni ”elävien pariin”. Tiedän, että paraneminen ei tapahdu hetkessä, mutta tiedän myös, etten kamppaile yksin.

Poseerauskurssi

Olin ollut niin lukossa, niin sulkeutunut omaan, syvään masennukseeni, etten kyennyt antamaan itsestäni mitään muille. Kun masennus alkoi taas väistyä, luulin jo kadottaneeni matkakumppanin, jonka kanssa yhteistä tietä on kuljettu yli 31 vuotta jo. Myös hän taisi tajuta, että olen hyppäämässä kuiluun takaisin, katoamassa muurini taakse ja lähtemässä etsimään uutta polkua. Silloin tapahtui jotain täysin yllättävää. Rakkaus tuli. Se, mikä oli ollut kateissa ja mitä en päästänyt enää pilkahtamaan sydämestäni, tuli ja raivasi tiensä takaisin. Olin jo melko varma, ettei se enää tulisi, kunnes aloin uudelleen nähdä sen lähelläni. Rakkaus on ravintoa sielulle, se on se positiivinen energia, joka auttaa ylös kuilun pohjalta ja vaatii tilaa läheisyydelle ja lämmölle. Se on se pieni ikävä, jonka tuntee, kun toinen on poissa. Se on se kutkuttava jännitys, jonka tuntee, kun toinen lähestyy. Ei ole vaihtoehtoa. On vain rakkaus. Se täyttää joka solun ja kelluttaa keveässä onnentunteessa, jonka olin jo melkein unohtanut. Mikään ei voi sitä tunnetta voittaa, kun sen voiman ymmärtää.

Poseerauskurssi

Tiedän aiheuttaneeni toiselle tuskaa. Tiedän olleeni etäinen niin, että toinen on kokenut samanlaista yksinäisyyttä kuin minä, yhdessä ollessakin. Olen ollut itse niin kateissa, että toinen on luullut rakkauden kokonaan kadonneen tai mikä vielä raaempaa, kohdistuneen johonkin toiseen ihmiseen. Ei. Rakkaus on. Se on se sama rakkaus, jonka kohtasin elämässäni ensimmäistä kertaa tämän ihmisen kanssa vuosia sitten. Se asuu meissä ja muuttuu vuosien kuluessa. Se antaa anteeksi, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei ole katkera eikä koskaan halua vahingoittaa toista ihmistä. Enää en kamppaile vastaan. Teen töitä tämän rakkauden eteen ja otan siitä kaiken sen irti, mitä rakkaani on valmis minulle antamaan. Lämpö ja läheisyys, asioiden jakaminen toisen kanssa ja luottamuksen molemminpuolisuus ovat avainasioita pitkässä suhteessa. Ehkä niiden varassa jaksamme vielä toiset 30 vuotta.

Mistä rakkaus kumpuaa? Mikä on se maaperä, jossa se sitten kasvaa? Olen näiden vaiheiden kautta viimein ymmärtänyt, että ensin minun on rakastettava itseäni, en ennen voi antaa rakkautta toisille. Jokainen äiti, puoliso, iäkkäiden vanhempien tytär, ihan kuka tahansa nainen voi varmasti välillä ajautua tilanteeseen, jossa ajattelee enemmän toisten hyvinvointia ja samalla laiminlyö omaansa. Itse muistan ne vuodet, jolloin lapseni olivat vielä pieniä ja olin heissä kiinni tiukoilla siteillä, jotka olivat minun itse sitomiani. Rakkaus omia lapsia ja omaa perhettä, läheisiä kohtaan voi haukata niin suuren palan ihmisen sydämestä, että sen varjolla ikään kuin antaa itselleen luvan keskittyä vain siihen, unohtaen itsensä. Minulle kävi niin. Lihosin, ulkonäköni ei oikein jaksanut kiinnostaa, eivätkä vaatteet, joista valitsin yleensä ne peittävät, tummat ja huomaamattomat, mahdollisimman helpot. Luulin, etten ansainnut enempää. Nyt olen herännyt ja nautin siitä, että pidän hyvää huolta itsestäni. Samalla annan rakkautta läheisilleni entistä helpommin ja myös otan sitä vastaan. Omaa itseään täytyy osata ja uskaltaa rakastaa, jotta voi päästä tähän vaiheeseen elämässään. Minun on viimein hyvä olla itseni kanssa. En pelkää tunteitani, enkä väsymystäni, koska tiedän, että minulla on keinot käsitellä niitä. Hellin ja hemmottelen itseäni, rakastan ennen vihaamiani reisiä, takapuolta, poskia ja vatsan pömppöä. Ne ovat osa minua. Minä olen riittävä, olen rakastamisen arvoinen.

Rakastu sinäkin itseesi! Muista osallistua 24.8.2017 Pin-up Garagen ilmaiseen Rakastu itseesi-webinaariin. Tässä linkki, josta voit ilmoittautua mukaan! https://pinupgaragefi.mystagingwebsite.com/rakastu-itseesi-webinaari-ilmoittautuminen/

Seuraavassa postauksessani ommellaan Tyylilyylin työhuoneella. Muokkaan muutamaa mekkoa, korjaan ja tuunaan. Muistathan olla mukana!

Terveisin, Miss Ruby Spark Tyylilyylin työhuoneelta