Coco de noirMiss Garage Girl 2017–kisan muistoja
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Strömforsin ihanalla ruukkialueella järjestettiin Ruukki Rock’n’Bike –festarit. En ole itse mikään kokenut festarikävijä, mutta koska osallistuin kyseiseen pin-up -kilpailuun, olin viikonlopun innolla mukana. Festariviikonloppu alkoi jo perjantaina. Mieheni ja nuorempi poikani lähtivät autokuskeiksi ja sain kyydin ihan suoraan Strömfors Bed & Bistron eteen. Sieltä olin varannut huoneen kahdeksi yöksi itselleni. Jos paikka ei ole tuttu, suosittelen käymään tutustumassa sekä alueeseen että moniin siellä sijaitseviin ihaniin yrityksiin. B&B:n kotoisa tunnelma oli minulle ennestään tuttu, sillä olin käynyt siellä syömässä ja iltaa viettämässä pin-upin merkeissä jo talvella.
Perjantaina valmistauduin itse kilpailuun. Sovitin pukua, joka oli tarkoitettu lauantain muotinäytökseen, mutta kuinka ollakaan, se ei mennyt kiinni…hmm…rinnanympärykseni takia. Onneksi ihanalla Pin-up Garagen Heidi Niemellä, kilpailun järjestäjällä ja Pin Me Up Collectionin suunnittelijalla, oli varalla toinen puku, johon mahduin paremmin. Puku oli muutoin samanlainen, mutta olkaimeton. Olisin vielä viime kesänä sanonut, etten koskaan esiinny julkisesti olkapäät paljastavassa, saati sitten olkaimettomassa mekossa, mutta nyt se ei ollut ongelma. Itsetuntoni on kokenut huikean suuren kohennuksen kuluneen vuoden aikana ja tiesin, ettei minun tarvitsisi hävetä ihanassa puvussani. Yksi tärkeä syy siihen ovat erinomaisen hyvät, olkaimettomat WonderBran rintaliivit, joissa rintavarustukseni pysyy ojennuksessa. Toinen syy on Heidin malliston taidokas leikkaus, joka oikeasti istuu päälle kuin hansikas. Silloin olkaimettomankin puvun käyttäjällä on tunne, että puku pysyy ylhäällä ja ryhdissään muotinäytöksessä ja tanssiessa.
Perjantai-iltana ehdin myös Francinea kuuntelemaan. Tanssijalkaa vipatti niin perusteellisesti, että me tytöthän tanssittiin! Ei yleisöä ollut paljon, mutta se ei tahtiamme haitannut. Kuvaaja, Heidi tietenkin taas, yllätti kesken vauhdikkaan tanssin. Perjantai-illan päätteeksi istuimme vielä ulkona ja kävimme myös kilpailukaverini Jennin kanssa ulkoiluttamassa hänen kolmea, mukana ollutta terrieriään. Koirat osasivat olla mallikkaasti B&B:ssa odottelemassa, kun niiden emäntä valmistautui kilpailuun. Itse kilpailupäivänä koirat tuntuivat olevan hiiren hiljaa, kun välillä kiireessä poikkesin omassa, viereisessä huoneessani. Illalla uni ei ollut raskaan päivän jälkeen tullakseen, sillä jännitys alkoi nipistellä vatsanpohjassa.
Lauantaiaamuksi minulla oli varattuna aika meikkiin ja kampaukseen Pin-Up Garagen studiolle. Meikin teki Ansu Malinen, yrityksensä Adelain Beautyn edustamilla LCN-meikeillä. Meikki oli luonnollisen ja miellyttävän tuntuinen, eikä se kärsinyt juurikaan päivän mittaan. Ainoastaan puuteria tupsuttelin lisää kasvoilleni, mutta koska se on väritöntä, siitäkään ei tullut sellainen paksusti ”pakkeloitu” tunne. Huulipunaa toki lisäilin esiintymisten välillä myös, sillä minulla on paha tapa ”syödä” huulipuna pois. Heidi Niemi teki siinä aamulla ensin hyvän ja kestävän kiharapohjan, joka sitten kammattiin 50-luvun henkiseksi kampaukseksi. Suuri pinkki hiuskukka koristi hiuksiani kisapäivänä, eikä kampauskaan kärsinyt vauhdikkaasta menosta. Kiharapohjan merkitys on todella suuri, sillä luonnonkiharani on aika itsepäistä laatua, eikä aina pysy siellä, missä sen toivoisin pysyvän.
Aamulla tapasimme toisenkin kisan ”ulkopuolisista” tuomareista ja sponsoreista. Anumati Naturalsin Anu Ruohosto tuli paikalle ja osallistui myös meidän jännittävään päiväämme. Meitä kilpailijoita oli kaikkiaan 13 eri-ikäistä ja erikokoista naista, jotka toki kilpailimme keskenämme, mutta meistä myös hitsautui merkillisen tiivis ja läheinen ystäväporukka, jonka keskinäinen yhteistyö vaan kerta kaikkiaan toimi kuin unelma. Yleensähän sanotaan, että ”nainen on naiselle susi”, mutta nämä naiset olivat kaikki toisilleen enemmänkin enkeleitä. Ihanaa oli nähdä, miten jännitys ja epävarmuus jaettiin niin, että jokaisella oli lavalle noustessaan turvallinen ja luottavainen olo. Yhteishenki sen teki, mutta myös Heidin ja Ansun sekä Anun lämmin suhtautuminen ja huolenpito. Kuvitelkaa, Ansu jopa ruokki meidät nälkäiset kilpailijat kahteen otteeseen touhuamalla maittavat ateriat studion pöydälle. Iltaan saakka jatkuvat esiintymiset, vaatteiden vaihdot, odottamiset ja tietenkin harjoittelu ennen näytöstä ja muu valmistautuminen olivat sekä raskaita että äärimmäisen antoisia varmasti meille kaikille.
Juontajana toimi Wallu Valpio, jolle toimitettiin etukäteen paperille kirjoittamamme kysymykset. Jokainen sai näin Wallun haastateltavana ollessaan vastatakseen kysymyksen, johon oli saanut valmistautua. Wallu kuitenkin omalla persoonallaan vaikutti siihen, ettei haastattelussa ollut ennalta opetellun vastailun makua, sillä yhtäkkiä mies saattoi heittäytyä palvomaan jotakuta polvillaan lavan lattialla tai kuten minun kohdallani, laulaa hiukan epävireisen serenadin. Itse en muista juuri mitään siitä haastatteluhetkestä, sitäkään en osaa sanoa, mitä Wallu lauloi. Vastailin, pyörähdin ja hauskaa oli. Jokaisella oli oma kysymyksensä, sellainen asia, josta kilpailija itse halusi puhua yleisölle. Oma kysymykseni käsitteli sitä, etten ole koskaan kokenut olevani kaunis, kunnes 50-vuotiaana löysin pin-upin. Paikalla oli tietenkin paikallisen lehdistön edustaja, joka haastatteli meitä kisaesiintymisten välissä.
Muotinäytös oli paitsi meidän kilpailijoiden, myös Heidin Pin Me Up Collectionin mekkojen esittelyä, rytmikkään musiikin säestämänä. Heidi oli suunnitellut paitsi asut, myös teemat sisääntuloihin. Ensimmäisenä olivat vuorossa kirsikkakuosiin pukeutuneet tytöt, jotka olivat picnic-koreineen aivan ihastuttavia! Sini, Tanja ja Tintti näyttivät siltä, että heillä oli aidosti hauskaa ja yleisö näki lavalla kolme kaunotarta! Toisessa sisääntulossa, polkadot-kuosiin ja pinkkiin pukeutuneina lavalle nousin minä, Titta ja ihana, suloinen Riina. Meillä musiikkina ”Candyman”, teemana ”diner-tyyli” ja pirtelöä olimme lavalla nauttivinamme. Rytmikäs musiikki tempaisi mukaansa ja meillä oli hauskaa. Seuraavana tulivat lavalle pantterikuosiset kissanaiset, Jenni, Minna ja Tuija. Heidän kappaleensa ”Roar” Katy Perryn esittämänä loi aivan huikean hienot puitteet kissanaisten teräville kynsille ja murahduksille. Viimeisessä sisääntulossa musiikkina oli ”Queen of Pain” ja neljä upeaa, juhlaan pukeutunutta kuningatarta nousi lavalle. Mukana olivat Sanni, Susanne, Heli ja Wilhelmina. Näytös oli minusta hieno ja kaikki kaunottaret loistivat lavalla omalla persoonallaan upeissa puvuissaan.
Viimeisen kerran nousimme sitten lavalle palkintojen jaon merkeissä. Ette varmaan voi kuvitella, miten ällistynyt olin, kun ensimmäisenä julkistettiin Miss Fearie Lashes, samannimisen kotimaisen ripsienpidennysmerkin uusi kasvo. Ällistynyt siksi, että minä olin se, jonka nimi silloin lausuttiin ja minut kukitettiin. Sainpa myös upean brodeeratun ”missinauhankin” voittoni kunniaksi. Sen aion säilyttää arvokkaana muistona. Sitten julkistettiin lehdistön suosikki ja eniten yleisöääniä saanut kilpailija. Molemmat palkinnot sai Wilhelmina af Fera, upea pin-up -malli, jonka kuvia voimme ihailla jo kansainvälisissä julkaisuissa ja mm. What Katie Did -alusvaatteiden mainoksissa.
Kärkikolmikko oli mielessäni ollut jo valmiiksi, sillä siihen pääsivät juuri ne upeat naiset, joille voitto kuuluikin. Toinen perintöprinsessa oli Titta Riina Kärki, ensimmäinen perintöprinsessa Heli Saarnisalo ja meidän ihastuttava Tuija Moisala on nyt Miss Garage Girl 2017! Tuija, jos kuka, oli todellakin voittonsa ansainnut. Tuija on toteuttanut niin huikean muodonmuutoksen ja elämäntaparemontin, että se kukoistava kaunotar, joka hänestä on kuoriutunut, oli täsmälleen oikea valinta. Onnea vielä kaikille kärkiporukkaan sijoittuneille!
Last but not least, viimeisenä palkittiin meidän kaikkien ”Sydänten Miss Garage Girl”, Riina, joka todellakin lunasti paikan meidän kaikkien sydämistä! Ihana, valoisa, aina hyväntuulinen nuori nainen oli joka hetki innolla mukana kaikessa, halasi ja piti kädestä, jännitti, mutta selviytyi loistavasti ja näytti kaikille, miten ihanaa on olla päivä prinsessana. Pinkissä mekossaan Riina pyörähteli upeasti ja nautti selvästi joka hetkestä! Iloinen, herkästi tarttuva nauru ja suora, avoin katse kertoivat, että tämä neito on oikea prinsessa!
Itselleni viikonlopusta jäi siis joukko hyviä ystäviä, Miss Fearie Lashes -titteli ja tulevia mallikuvauksia ripsimallina. Jäi myös kehuja, kauniita sanoja, iloista mieltä ja rutkasti uutta itsevarmuutta. En ole koskaan kokenut olevani niin kaunis, kuin tunsin olevani siellä lavalla. Pin-up –harrastus jatkuu, mutta luulen, että kilpailu oli kyllä täysin ainutlaatuinen kokemus. En ole ammattilainen, enkä kerää titteleitä, mutta olipa ihana kokemus kaiken kaikkiaan! Iskulauseeni onkin nyt: ”Ei vain päivä prinsessana, vaan loppuelämä kuningattarena!”
Miss Ruby Spark Tyylilyylin työhuoneelta
