fbpx

Olen tämän viikonlopun aikana päässyt töiden lomassa hieman nauttimaan myös kesästä ja ystävistäni. Minulle kesä on sesonkiaikaa eikä minulla ole sitä viiden viikon kesälomaa, johon palkkatyössä ollessani sain nauttia. Siksi osaan arvostaa niitä pieniä hetkiä joita voin ottaa silloin tällöin nauttiakseni kesästä ja ystävieni ihanasta seurasta.

Viime viikonloppuna oli Kotkan meripäivät, ja kävin vähän ex tempore lauantaina hieman ihastelemassa upeita laivoja ja merimiehiä ystävieni kanssa. Nautimme ensin hieman hyvää ruokaa ja juomaa ihanan ystäväni Maijan luona, ja suuntasimme sitten satamaan Meripäiväareenalle josta Tarun kanssa bongasimme tietysti myös merimiehiä jotka pääsivät myös kuvaan kanssamme.

Maanantai on yleensä viikon ainoa vapaapäiväni, mutta nyt siirsin vapaapäiväni sunnuntaiksi, sillä minulla oli ihana 60-vuotiaan upean synttärisankarin pin-up-kuvaus Helsingin studiollamme. Kuvauksen jälkeen riensin ystäväni Kristan luo Espooseen. Kristan luona on aina aivan ihanaa käydä, koska hän on ehkä maailmankaikkeuden paras emäntä. Hän todella osaa nauttia elämästä ja hänen matkassaan saa nauttia elämästä kaikilla aisteilla täysillä.

Nyt ehdimme ihanasti jutella, parantaa maailmaa ja viettää aikaa yhdessä taas pitkästä aikaa. Ja kuten aina, hänellä oli aivan hulppeat tarjoilut joista pääsin nauttimaan. Sushia, porekylpyä ulkona, drinkkejä, hyvää musiikkia ja ihanaa rentoutumista.

Olen tosi kiitollinen näistä ihanista kesähetkistä, sain hieman lomafiilistä ja ihania muistoja!

Suosittelemme sinulle myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.