Esittelyssä kilpailija numerolla 1: Titta

Olen Miss Garage Girl 2017, koska saan yhdistettyä sairaanhoitajaopiskelijana, parturi-kampaajana ja kosmetologina maailmaa muuttavien näkökulmien esille tuomisen. Voittajana kävisin kouluilla kiertämässä ja puhumassa siitä miksi jokainen on erityinen ja ettei ketään saa kiusata. Tekisin koulukiusaamisen vastaisia kirjoituksia blogissa (kuvia vierailuistani) ja viettäisin aikaa nuorten kanssa. Nuoret tarvitsevat muunlaisia samaistumisen kohteita kuin pinnallisuuden ja kaupallisuuden. Kouluille menisin ihanilla jenkkiautoilla mihin pyytäisin yhteistyökumppaneita mukaan ja nuoret pääsisivät kuuntelemaan V8 soundia ja vanhan ajan ihanaa musiikkia ja samalla pitäisimme juttutupaa 🙂 Olen mielestäni mahtava paketti hyvän olon ja -mielen tuojaa Minulla on hoitoalalta 10v työkokemus. Oma yritys minulla on ollut jo 3v kampaajana ja kauneusyrittäjänä. Olen tehnyt työtä omalla tavallani naisten itsetuntoa tukien ja ennenkaikkea hyvää oloa luoden. Olen vahva, iloinen, onnellinen, pamautan paikalle Helmat hulmuten niin että päät kääntyy! Tässä olen! Valmiina vaikuttamaan ja tuomaan maailmaan vähän enemmän hyvää! Nautitaan yhdessä elämästä!

Tittaa voit äänestää numerolla 1 täällä: Kuka on Miss Garage Girl 2017?