fbpx

Olen valoisa persoona ja elämänasenteeni on peruspositiivinen. Olen myös helposti lähestyttävä ja välitön, alan helposti juttelemaan tuntemattomienkin ihmisten kanssa.

Olen työskennellyt pitkään asiakaspalvelualalla ja esiintynyt myös paljon, koska olen toiminut sivutoimisena laulajana eri bändeissä ja projekteissa toistakymmentä vuotta.

Olen monisairas ja kuntoutustuella. Viime syksynä terveyteni romahti täysin, olin kolme kuukautta lähgestulkoon vuoteen omana. En missään vaiheessa menettänyt uskoani siihen, ettenkö vielä nousisi sängyn pohjalta, henkisesti entistä vahvempana ja positiivisempana. Ja niin tapahtui!

Olen aina ihaillut naisellista, vanhan ajan glamouria henkivää tyyliä kello-ja kynämekkoineen ja -hameineen sekä punaisine huulipunineen. Kun terveyteni hieman koheni, ajattelin, että nyt jos ei koskaan! Möin pikkuhiljaa lähes kaikki vanhat vaatteeni pois, ja ostin tilalle pin up-ja rockabillyhenkisiä vaatteita ja asusteita. Vaikka kävisin vain ruokakaupassa, laittaudun usein, sillä se piristää mieltäni ja karkoittaa usein kivuista ja säryistä johtuvan alakuloisuuden.

Haluan ilmaista esimerkilläni, että nainen voi olla naisellinen ja huolehtia itsestään, vaikka omaisikin useita kroonisia sairauksia. Naisellisuuttaan ei tarvitse menettää terveyden mukana, siitä aion pitää kiinni kynsin ja hampain. Ja siksipä ajoittain käyttämäni kävelykeppikin on siperiantiikerikuosinen!

Suosittelemme sinulle myös:

1 Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.